keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Welcome 2014!

Niin se taas vaihtui vuosi, vietettiin mukava ilta syöden ja pelaten, keskiyöllä tiirailtiin vuodenvaihteen ilotulitukseet, kiva ilta kaiken kaikkiaan ja tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi.


Joulu alkaa pikkuhiljaa väistyä ja kirjoittamisen aiheita tuskin enää saa aikaiseksi, joten tämä blogi hiljenee, jatkuen varmasti taas uudestaan loppuvuodesta.
Haikein mielin tässä juhlien jälkeen tuppaa olemaan -kuten aina, mutta eiköhän tästä selvitä. 
Kiitos seurasta, nähdään taas ensi jouluna! :)

maanantai 30. joulukuuta 2013

30.12

Siinäpä se joulu taas meni hujauksessa, tänä vuonna aika arkisissa tunnelmissa -päivinä muiden joukossa.

Huomenna vaihtuukin sitten vuosi, jotenkin ei yhtään tunnu siltä :D Tekeekö se tuo lumettomuus tosiaan niin paljon, että vie kaiken tunnelman. Edellisinä vuosina on kuitenkin ollut lunta ja kirpakkaat pakkasetkin, nyt kun katsoo ulos niin näkee pääasiassa vihertävää ruohoa, muutaman sohjoisen kasan siellä täällä, vettä sataa joka toinen päivä.. pläääh.

Tässä kuva jouluaatolta, silloin oli vielä valkoista

 Ja tässä kuva tältä päivältä..

 Eikä tämä näkymä tästä paljoa parane, sillä huomiseksi on luvattu vesisadetta ja lämpötilan olevan siinä nollan tienoilla.. No onneksi ei tarvitse sytytellä raketteja sateessa, kun me ei niitä hankita.
Katsellaan kuitenkin mielellään, toisaaltahan se on varmaan ihan mukava vaihteeksi seistä keskiyöllä ulkona kun ei tarvitse kylmästä täristä. :D

Huomisen suunnitelmiin kuuluu nakkeja, napostelua, seuraa, tinan valamista, todennäköisesti lautapelejä ja myöhään valvomista.

Sitä siis odotellessa, huomiseen! :)



tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaatto

Tässä kun on ylimääräistä aikaa kun mies lähti töihin, mini meni juuri nukkumaan ja Joulutarinakaan ei vielä ala, niin ajattelin muutaman sanan tänne kirjoitella. 
Siispä, aatto on mennyt mukavasti, aamulla ei riisipuurokaan palanut pohjaan niin sen voi jo luokitella hyväksi enteeksi loppupäivälle, eikä tähän päivään kyllä mitään draamaa ole mahtunut. Kiva päivä kaiken kaikkiaan, on syöty, avattu lahjoja, naurettu ja völläilty :)

Tässäpä meidän aattoa kuvina

Lumiukot <3

Voi kun oma lahja tuoksuu niin kivasti tuolta pinosta..

..Ja mitä sitä turhaan paperia poistamaan, syödään koko paketti :D

Minillä riitti touhua kaikkien lahjojensa kanssa. Niitä oli muuten PALJON. 
Ja loppuillasta kaikki levitettynä tasaisesti pitkin kämppää, aijai.. ;)

Olin minäkin näköjään kiltti ollut, tässä muutamia yksilöitä :)




Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Minä taidan nyt heittää itseni levyksi sohvalle kera joulusuklaan. 


Rauhallista Joulua kaikille!